Kannattaako fitnessharrastuksen aloittaminen?
Lehdissä on ollut viimeaikoina jonkin verran juttua fitnessin "aiheuttamista" syömishäiriöistä mielestäni aika rankoinkin otsikoin. Osa otsikoista väittävät, että laji on tie syömishäiriöön, fitnessiä ei kannata aloittaa yms. Otanpa kantaa hiukan minäkin tähän... Mielestäni em. otsikot antavat väärän käsityksen valtaväestölle fitnessistä harrastuksena. Puhunpa siis itsestäni kun en muiden puolesta voi puhua ;)
Kun itse aloitin fitnessin, aloitin sen sillä ajatuksella, että kroppani olisi vahva ja terve. Kilpailu on kytenyt puolileikillään mielessäni jo ennenkuin hakeuduin Optimal Performancen valmennukseen, "jos joskus vaikka vahingossa kokeilis, miten onnistuis". Itselläni on aktiivinen urheilutausta, olen harrastanut hetkisen pikajuoksua, karatea monia vuosia, olen myös käynyt perinteisillä spinningtunneilla ahkerasti aikoinaan :) Fitnessvalmennuksen aloittaminen oli toki erilaista, mutta tuloksia on tullut kohtalaisen hyvää vauhtia. Uskoisin, että jos olisin nollilta lähtenyt, kehitys olisi hitaampaa. Kaikenlainen urheilu on hyvästä. Urheillessa, esim kuntosalia tehdessä, tulee vahvemmaksi ja sitä myötä myös rasva palaa ja lihakset alkavat erottua. Onko se jonkun mielestä kaunista? No eikö se kauneus ole katsojan silmässä ;) itse pidän kauniina ihmisiä, jotka ovat tyytyväisiä ja hyväntuulisia, eli varsinaisesti ulkonäöllä ei ole tässä mitään tekemistä. Mikäli kilpailuihin tähtää fitnessissä, onhan se totta että tietynlainen ihmisnäyttelyhän se on. Miksi ihmiset sitten aloittavat fitnessharrastuksen, mikäli se on niin kamalaa kun ulkonäköä arvostellaan? Ehkäpä sellaiset ihmiset (esim. minä), jotka haluavat kilpailla työnsä tuloksilla. Myös pikajuoksijat kilpailevat työnsä tuloksilla, kuka on nopein. Ei se ole sen kummempaa ihmiskehon arvostelua sekään. Siinähän se juju onkin, että itsetunnon täytyy olla kunnossa, mikäli mielii mennä lavalle tai vaikkapa pikajuoksuradalle arvosteltavaksi. Koskaan ei voi tietää etukäteen, miten kisoissa käy. Elämä ei saa olla kiinni muutaman ihmisen mielipiteestä tai kilpailun sääntöihin kuuluvista arvosteluperusteista. Kaikkien vartalot eivät sovellu kilpailuihin tähtäävään fitnessiin tyypiltään. Eivätkä kaikkien vartalot sovellu kilpailumielessä koripalloon, korkeushyppyyn, eukonkantoon tms. Mutta jokaisen vartalo soveltuu kaikkeen, mitä omaksi ilokseen tahtoo tehdä. Kilpailuihin tähtäävä fitness toimii varmasti aika pienellä osalla ihmisistä. Itselläni on ensimmäinen kisakokemus vasta edessä, en osaa sanoa, mitä tuleman pitää. Voihan olla, ettei kisadieetti toimikaan toivotulla tavalla. Sitten mennään näillä eväillä mitä joskus jokaiselle kopasta on jaettu ja parhaani yritän, koska parempaan en pysty :) Mikäli tulevissa kilpailuissani jään joukon hännille, en ikimaailmassa tule olemaan sitä mieltä että oma valmennukseni olisi mennyt hukkaan. Olenhan jo saavuttanut paljolti sitä, mitä alunperin lähdin hakemaan; voimaa ja terveyttä, hyvää oloa ja hyvää kuntoa. Kisat ovat toissijainen juttu. Mikäli jään joukon hännille, aion varmasti jatkaa fitnessharrastustani tavalla tai toisella, (voisi ehkäpä puhua mieluummin elämäntavasta) koska olen sen aloittamisen myötä saanut energiaa valtavan määrän kolmivuorotyöhöni sekä myös muuhun vapaa-aikaani. Siinä korostuu suurelta osin laadukas ruoka ja riittävä lepo, että treeneistä palautuu ja pystyy kehittämään kuntoaan ja jaksamistaan.
No entäpä tämä, että fitness johtaa syömishäiriöön? Miksei tietysti... mutta mitä itse tiedän syömishäiriöstä, löytyy varmasti jokin toinen keino toteuttaa sitä, mikäli fitnessiä ei olisi olemassa. Juokseminen, hyppiminen, yksinkertaisesti syömättä jättäminen. Ei laji pahenna sitä, mikäli minäkuva on vääristynyt, tai on taipuvainen syömishäiriöön. Kisoihin tähtäävät fitnessurheilijat punnitsevat ruokansa, kyllä. Tarvittavista kalorimääristä kuitenkin pidetään huoli ja edelleen korostan, että normaalin minäkuvan omaava ihminen ei pelleile terveydellään. Eivätkä hyvät valmentajat valmennettavansa terveydellä.
Valmentajani (uskoisin kyllä kaikkien hyvien valmentajien, tai ainakin toivoisin) toitottavat tästä, että kisakunto on kilpailutilannetta varten rakennettu hetkellinen kunto, jota korostetaan valoilla ja väreillä. Kisojen ulkopuolisen ajan kyse on ravinteikkaan ruoan, treenin ja levon tasapainosta ja aivan normaalin rasvaprosentin omaavista tavallisista ja tavallisen näköisistä ihmisistä. Milloin esim itselläni vatsa pullottaa kuin jumppapallo ennen menkkoja, milloin on silmäpussit ja takareisissä selluliittia. Mikäli kisakunto on se ainoa kunto, jossa ihminen kokee olonsa hyväksi ja hyväksyttäväksi, silloin mennään metsään ja pahasti. Hyvällä valmentajalla (Sanna & Rami, love ya!) on tuntosarvet kohdillaan. Jos henkilö tahtoo valmennukseen kilpailumielessä, tottakai valmentajien on osattava tutkia ja tulkita ihmisen korvienväliä hiukan, mikäli liiaksi alkaa tulla väärään sävyyn läskipuheita ym. On ihan totta, että syömishäiriön riski on olemassa ja kuten muukin urheilu, myös fitness varmasti antaa vääränlaisen minäkuvan omaaville ihmisille hyvät lähtökohdat "laihduttamiseen". Mutta kyse ei ole laihduttamisesta, vaan juurikin siitä urheilusta, siinä missä pikajuoksukin. Tai mikä tahansa muu. Omat valmentajani eivät riskeeraa terveyttäni ja hyvää oloani, vaan hyvin herkästi puuttuvat asioihin sekä hyvinä että huonoina hetkinä. Toki itse täytyy olla aktiivisesti yhteydessä valmentajiinsa, kuitenkin jokainen treenaa omalla vastuulla ja kaikki lähtee itsestä. Oma motiivi täytyy olla kunnossa kaikilta osin.
Jokainen ihminen on kaunis. Mikäli ei tykkää urheilla ollenkaan, se on varmasti ihan hyvä, jos itse nauttii omasta olemisestaan. Se, että on tyytyväinen elämäänsä ja omaan tekemiseensä, paistaa naamasta kauas ja se on sitten ihan sama onko kyse fitnessistä vai villasukkien kutomisesta :) Pääasia että jokainen tekee sitä, mikä tekee onnelliseksi!
Tsemppiä jokaiselle ja ihanaa sadepäivää!
