Sairaanhoitajan First Beat -mittaus
Sanna halus suorittaa ihmiskokeen ja antoi mulle mukaan First Beat -mittarin, jonka tarkoituksena olis mittailla nyt sitten meikäläisen palautumista, stressireaktioita ja unenlaatua ym. Se liimattiin tuohon rinnukseen, kuten defibrillaattorin lätkät ikään ja siinä se sitten roikkui mukana. Kyseisen kapistuksen liimasin tiistaina klo 10 ja otin pois sen torstaina.
Olenpas siis sairaanhoitaja teho-osastolla. Tiistaina työpäiväni alkoi klo 11:30. Ensin hiukan asiantuntija-aluetehtäviä. Varsinainen työ alkoi siis klo 14:30 tuolloin. Loppui klo 20:45. Kotona olin varmaankin siinä 21:30 kieppeillä, jonka jälkeen seuraavaa tuplavuoroa varten eväät, suihkussa käynti ja nukkumaan valmistautuminen. Ainoastaan kaiken tämän kanssa kello siis oli jo 23:30 ennenkuin pääsin nukkumaan. Tämän päivän saldona oli maksimisyke 140. Herätyskello soi 5:15, jotta ehdin ajella töihin klo 7 alkavaan aamuun. Nukuin siis noin 5h. Onneksi osaan tosiaan palautua. Leposykkeeni oli laskenut yöllä 40 pintaan ja palauduin hyvin, lyhyestä uniajasta huolimatta. Maininta tosin oli että palautuminen viivästyi, olinko sitten ollut kenties pinnallisessa unessa alkuun..?
Edessä on siis 13,5h työpäivä, klo 7-20:30. Potilasmateriaali oli sitä luokkaa, että en oikeasti ihmettele näitä stressireaktioitani. Tuona vuorokautena mittari oli napannut 62% ajasta stressireaktioksi, maksimisyke tuolloin 189 ja huutomerkillä merkattuna, päivänaikainen palautuminen puuttui kokonaan! Tästä voi moni pohtia, miten helposti sairaanhoitaja leipänsä tienaa. Toki tähän sisältyi lyhyehköt ruokatauot, mutta en niilläkään oikein palautunut. Punaista käyrää piirsi koko päivän ja mielenkiintoinen maininta oi se, että eniten stressireaktioita oli noin klo 13 kieppeillä. Muistelinpas että tuolloin oli todella tiukat paikat potilaan voinnin kanssa.. Jälleen yöuni oli ollut oikein hyvää ja nyt se oli sitten pitkäkin, koska torstaina oli vasta yövuoro. Nukuin siis aamulla niin, että yöuneni olivat itselleni tarpeellisen pitkät. Tuolloin sain sitten napata jo mittarin pois ja viedä Sannalle.
Itse koin aikamoisen valaistumisen ja suoraansanoen järkytyin, koska tosiaankin huoneesta en juuri poistunut. Mietintämyssyyn menee stressin vaikutus ja ettei sen tarvitse aina fyysistä puuhaa olla, kun on käyrät punaisella ja kroppa kuormittuu. Joskus ihmiset tuntuvat mieltävän sen ainoastaan kiireeksi, kun täytyy juosta kieli vyön alla ja on paljon fyyfistä työtä. Kiire voi olla myös potilaan labiili ja huono vointi. Ei tuolloin juuri muualla juoksennella, vaan potilaan kimpussa on lääkäri ja muutama hoitaja. Toisaalta, palautuminen tästä työstä on kyllä tärkeää. Siitä olin helpottunut, että uneni oli noinkin hyvää, huolimatta hektisestä iltavuorosta ja samasta rallista seuraavana päivänä. Illalla myös kotiin tultuani, istuin aika myöhään sohvalla, lueskelin juttuja, katselin telkkaakin. Täytyi katkaista niinsanotusti pitkän työpäivän asiat mielestä. Jos olisin suoraan painellut hirsiä vetelemään, olis saattanu uni olla huonompaa, mistäpä sitä tietää.. Jokatapauksessa. Torstaiaamuna lorvaillessa, kuulemma palautuminen on jatkunut herättyänikin :) Mitäs minä joskus sanoin, osaan laiskotella kun on tilaisuus :D
Tänä mittausaikana en treenannut lainkaan. Sanna oli valmentajana huojentunut siitä, että osaan tosiaan chillata kun tulee tilaisuus :) Nukuin kuin tukki. Tämä olis todella hyvä ja mielenkiintoinen juttu liimailla kollegoiden rinnuksiin, nähdä työn vaihtelevuus.
Seuraavan mittauksen haluan ehdottomasti, kun alkaa kovempi treenijakso ja on töistä vapaata. Tuohon täytyy sisältyä hierontakin, näkee ehkäpä vähän erilaisen palautumisen.
Eipä muutaku mukavaa viikon alkua :D