Blogi

Offseason part II

29.06.2016 18:06

Melkosen hauskasti sujuu offi uusilla ruokaohjeistuksilla. Hirmuisesti ei oo vielä pullauttanu mitää uusia ulottuvuuksia, mutta sepä nyt oliski kuulemma huolestuttavaa :D

 

Otanpas tämän kuvan nyt kippiksenä megakaloreille!

 

Ramihan nosti kaloreitani tuossa hmmm oliko vajaa parisen viikkoa sitten. Rasva% oli noussut mittausten mukaan 12,4:stä 13 pintaan. Ja millejä oli poskissa jostain syystä. Tästäpä lempinimi "hamsteri" tietysti. Selityksiä siinä keksittiin että olisko mittausajankohta hiukan vääristäny tulosta. Edelliskerta oli heti aamutuimaan ja toi viimesin illalla ku olin istunu koko päivän autossa ja kampaajalla eli nesteitä jämähtäny hiukan kroppaan. Itse tässä haluan uskoa että rasvat olivat jotakuinkin samalla tasolla. Tosi matalathan ne on :) Ku oon vinkuheinä jo luonnostani muutenki. Mutta näillä kaloreilla mennään pienin askelin eteenpäin :) jalat on aina mulla suurimillisimmät, mutta on ne kireämpänä pysyny tällä offilla, vaikka kaloreita on eniten ikinä. Eli 4000 tällä hetkellä korkeimmillaan. Onhan se iso määrä meikäläisen kokoiselle, 55 kiloiselle ja 152-senttiselle eukolle. Tarkoituksena olis kuitenki painoa hivenen nostella, tietenkin :) sillä suhteella että rasva% pysyy matalana. Sitäpaitsi. Eri ihmisillä kertyy rasva eri paikkoihin. Joillakin se kertyy vatsaan, joillaki koipiin. Mulla se kertyy pääasiassa sinne koipiin, näin ku on rasvat matalalla. Mulle aika luonnollinen prosentti. Toisilla lavakunnossakin on täysin eri rasvaprossa, kuin toisilla ja kunto voi silti olla periaatteessa ihan samannäköinen :) Riippuu ihmisestä. Meikäläisellä kaikki lähti heti naamasta ja takapuolen kanssa sai tapella. Muutamalla tuttavalla on ihan samannäkönen naama kesät talvet :D 

 

Kuntokuva tänään, 29.6.16. Oon tyytyväinen :) Pikkuhiljaa hiotaan ja tottahan se on että isompi pitäis olla ja reippaasti. On se kumma jos ei näillä kaloreilla ja tällä treenimäärällä muutu.. jalatkin lohkeavat, kuvassa tosin ei kyllä näy (öhm!) :D

Kaippa ne koutsit haluaa että takapuoli ei niin hirmuisesti vetäis tuota ruokaa puoleensa, samaten niinku jenkatkaa, ku mulla se taipumus on ku hiilaria pommitetaan. Nyt reaktio on hivenen erilainen. Aika hyvin on saatu sietokyky kohdilleen, hiilihydraatin suhteen. Hiilaritankkailun jälkeen oon niin muka kireä ja liini että huhhuh :D Kerääntyy ihan sairaasti lihaksiin kaikki ruoka. Ei oo masu ruvennu leveämään. Paksuhan se siitä kohtaa on, mutta epäilen sen kyllä johtuvan ainoastaan meikäläisen ruumiinrakenteesta :D lyhyt ja paksu. Forever. Ja pidän peruskuntoanikin vähä parempana hölköttelemällä välillä joko lenkkejä taikka ihan ratsastelemalla :) Se tosin vähä ottaa niskan päälle toisinaan.. Mutta mukavasti myös voimakestävyys on parempi ku aerobinen kuntokin on jees :) Jaaaa myös toisinpäin :D

 

Sannalle :D <3

 

Miksikä tätä offikautta nyt sitte sanotaan? Massakausi? Bulkkaus? Itse voisin käyttää sanaa, normaalit, tavoitteelliset syömiset, niin että voidaan hyvin ja kehitetään lihasta samalla. Plus tietenkin pidetään kunto siistinä, että pääsen tavoitteeseeni seuraavalla kisakaudella vähän paremmin :) Mutta ihan normaalia ruokaahan minä syön, edelleen ja hienosti sujuu. Vähän tässä tarvii puntaria että saan raavittua kaikki kasaan :D Melkosen määrän saa kiskoa kaurapuuroa kerralla, kun ateriaan pitää tukkia 125g hiilihydraattia ja rasvat alle 8g. Lättyjä toki on kiva paistaa, niillä saa kivat makrot tehtyä ja vähällä rasvalla :) pilttiä päälle ja käkättimeen. Kasviksia välttelen korkeahiilupäivinä. Yritetään maksimoida kaikki imeytyminen :) Mulla ei noi vihannekset sula esim yövuorossakaa ollenkaa. Silloin syön yleensä hyvin liemimäistä sapuskaa :)

 

No kannattaako offilla kunto pitää siistinä? Miksei kannattais kun se kerran pysyy hyvin pienillä kikkailuilla? Kroppa alkaa tottua samaan jauhamiseen, ellei tahtia välillä muuta. Samahan se on treeniohjelmienkin kanssa. Kehittyykö saman ainaisella junnaamisella määräänsä enempää? Sanna on tehny niin maan mainion treeniohjelman mulle. Niska ei kärsi siitä ollenkaan, koska nämä asiat on monistellen käyty läpi ja terveyshän se prioriteetti ykkönen on. Niskavammainenkin pystyy bodaamaan, koska bodaaminenhan on täysin eri asia kun voimanosto :) Kivaa ja tekemisen iloa löytyy hirmuisesti!
 

<< 10 | 11 | 12 | 13 | 14 >>