Blogi
Reissulta palattu ja nyt alkaa ankara podaaminen!!!
11.06.2015 21:39
Noin se loma vaan tuli ja meni. Matka Kaliforniaan oli hieno, hiukan tuli piipahdettua myös Nevadan puolella :)
Reversedieetti oli ihan ok toteuttaa myös meren tuolla puolen, vaikkakin ruoka ja bakteerikannat ovat hiukan erilaisia kuin täällä. Ensimmäisen lomaviikon otin hiukan rennommin, söin kyllä aamupalallakin hiilihydraatteja, kuten esim 1/4 vohvelin ja hedelmiä. Vedin tosin neljä kananmunaa alle :D Ja koska mannermainen aamupala ei ole gluteeniton, muutaman päivän kuluttua aloin kärsiä ikävistä näppylöistä ja aknesta sekä vatsan turvottelusta. Toki vatsa turvotteli myös niinä päivinä kun söin kiltisti, eli ehkäpä eri bakteerikanta, lento ym vaikuttaa näin herkkävatsaisella pitkään. No ruoka sinänsä ei ollut mikään numero (taaskaan) tällä lomareissulla, kylmälaukku paasattiin täyteen eväitä ruokakaupasta ja illalla monesti napattiin hyvä salaatti kanapiffillä esim Subilta. Saahan sieltä muuutaki ku leipää :) Kaupasta ostettiin kuivalihapusseja, aika kalliita mutta hyvät oli makrot niissä! Ja helppo säilyttää ja kuljettaa eväänä. Samaten kaupoissa oli halpoja porkkanapusseja ja muita vihannespussukoita joita naposteltiin autossa. Dinereita löytyi tosi hyviä, niissä oli monipuoliset vaihtoehdot valita myös gluteenittomiakin sekä ihan oikeaa ruokaa (:D) eli lohta tai kanapannuja. Hampurilaisia en uskaltanut edes ajatella, eikä tehnyt mielikään. Yritin silmämääräisesti arvioida, että proteiini- ja rasvamäärät olisivat suunnilleen samat, kuin kotonakin olivat. Noinniinku joka aterialla. Vapaita ruokia söin enemmän. Normaalistihan mulla on se kerran viikossa, nyt söin ehkä 2 vapaata ateriaa viikossa keskimäärin. Veden juominen oli laiskaa! Sitä olis pitäny enemmän juoda, muttakun tuntui että kun tällästä reppureissaajan elämää vietti sen pari viikkoa, vesi oli aina loppu eikä sitä koskaan ostanut tarpeeksi :D
Egolan välismoothie. Mukavasti sai protskut sekaan :)

Muir Woods National Monument

Kerran tein aamuaerobisen klo 6 ja maisema oli mitä ihanin. Coleville. Suosittelen lämpimästi :)

Muscle Beachilla tein lyhyehköä selkäpumppia, mutta en nyt sitä treeniksi luokittele. Viimeinen yö Losissa oltiin hotellissa. Siellä oli pieni "fitness center", joka käsitti sisälleen käsipainoja, penkin, joka meni nurin, kun siihen istahti ja pari juoksumattoa. Siellä tein kaksi treeniä. Olkapäät, hauikset ja ojentajat ja seuraavana päivänä ennen lentoa askelkyykkyjä ja muuta jalkatreeniä. Ennen lentoa treeni tais olla virhe :D olin nimittäin niin turvoksissa, kun kotikamaralle pääsin, että olis voinu nilkoista ottaa kiinni ja pomppia kotiin. Karmeet sukankuvat nilkoissa eikä lenkkarit mahtuneet jalkaan. Nukuinkin kyllä melkein koko lennon, eli paikallani olin ryhtipenkissä.



Kova vimma olis ryhtyä voimankasvattamiseen. Toisaalta se ei ole pääasia, koska physique-kisathan ne taas on tähtäimessä hamassa tulevaisuudessa. En tiedä miten paljon nämä poissulkevat toisiaan, täytynee selvitellä valmentajilta :)
Uusimmassa Body-lehdessä näky olevan kisakuva :)

Aurinkoista ja rentouttavaa viikonloppua!
