Nöyryys.
Tulipa tässä mietittyä sellaista aihetta kuin nöyryys. Kyseinen sana pätee joka asiaan, sekä kuntosaliharjoitteluun, työhön, vapaa-aikaan. Joka asiassa lähestulkoon huomaa, kuinka samalla kaavalla mennään. Karaten alkeiskurssi kun on käyty, erityisesti nuorempi väki. Itsetunto on pilvissä ja väitän että vasta lukuisia treenivuosia sekä elettyjä vuosia myöhemmin tajuaa, ettei ole vahingoittumaton. Joku ope joskus mainitsi että mitä enemmän treenaa, sitä enemmän tajuaa miten surkea sitä onkaan :D Oma opettaja aina sanoo, että iskuja tulee itsepuolustustilanteessa väkisinkin. Tarvii vaan itse opetella osaamaan suojautua niiltä niin, että oma toimintakyky ja terveys säilyy. Esimerkkiheittona. Ellei ole tarpeeksi nöyrä tilannetta kohtaan, turpiin tullessa jäädytään paikoilleen.
Entäs fitness? Laji, jossa lavalle menet toisten ihmisten arvosteltavaksi. Vaikka olisit miten mukava ihmisenä, sillä ei ole väliä. Vain kropalla, lihaksilla ja niiden symmetrisyydellä on väliä. Ja sekin on makuasia. Jotkut tuomarit painottavat täysin eri asiaa, kuin toiset. Et ole parempi kuin muut, ihmisenä. Saatat siinä kisatilanteessa olla parempi kuin se toinen, kilpailijana. Kanssakilpailijoihin tutustuessani, he ovat ystävällisiä ja mukavia pääsääntöisesti. Samat fiilikset ja jännitykset jokaisella pyörii päässä. Fitness ei ole laji, joka nostaa sinut muiden yläpuolelle. Se on vain laji, jonka sinä olet valinnut omaksesi. Jotkut sanovat, että ei kaikista ole siihen. Kaikista ei myöskään ole juoksemaan maratoonia (mikä minusta on taas ihan mieletön saavutus), hyppäämään benji-hyppyä, tekemään todella maukasta ruokaa tai virkkaamaan kaunista peittoa. Luettelin muuten juuri ne mihin itse en pysty vaikka yrittäisinkin :D Miksi kaikista tarvis olla samaan? Itse uskon, että yrittämällä pystyy mihin vaan jos haluaa. Mutta kaikki eivät halua samoja asioita. Hyvä niin. Maailma olis tylsä paikka silloin.
Kisatessa asenne on oltava kohdillaan. Jos menet takki auki kisalavoille, etkä osaa tarkastella vaikkapa kisalainia "ulkopuolisena" ja realistisesti, saattaa pudotus pilvilinnasta todellisuuteen olla kova paikka korvien välille. Aina on otettava huomioon faktat. Joku on treenannut poseerausta 10 vuotta kauemmin kuin sinä. Joku on kisannut 10 vuotta kauemmin kuin sinä. Joku on bodannut 10 vuotta kauemmin kuin sinä. Joku esiintyy kokeneemmin kuin sinä. Kaikki jännittää, uskoisin varmasti ainakin jonkin verran :) Toisilla on kropan vahvuudet täysin erilaiset kuin sinulla. Itse tuijottelen paljon kanssakilpailijoiden kuvia ja kutistun tuoliini :D Mutta toisaalta se antaa myös motivaatiota rakennella vaikkapa olkapäitä, jotka eivät tunnu turpoavan mihinkään. Mutta täysin luotan valmentajiini ja askel askeleelta eteenpäin, kaurapuuron voimalla <3 Kateus on turhaa. Jos olet kateellinen ja ilkeä kanssatreenaajalle tai -kisaajalle, auttaako se sinua palkintopallilla eteenpäin? Auttaako se sinua nostamaan isompia painoja kuin ennen ja kehittymään?
Vasta-alkaja olen itsekin vielä fitnessin suhteen. Olen kisannut kerran, joo. Mutta olen ollut Sannalla ja Ramilla vasta 2,5 vuotta valmennuksessa. Optimal Performancella ennen sitä puolisen vuotta. Eli kuntosalia ei paljon nimeksikään. Karateharrastus on opettanut paljon nöyryyttä siihen, että ihmisvartalo on rajallinen. Kenelläkään tavallisella kuolevaisella ei ole varaa kulkea takki auki. Se luo vain ja ainoastaan negatiivista ilmapiiriä ympärille, minun mielestäni. Parin vuoden fysiikkavalmennuksen myötä olen myös itku silmässä vääntänyt maastavetoa ja muuta, kun alaselkä kipuilee. Mitä enemmän syihin porauduttiin, sitä vaikeammaksi tämä meni. Yliliikkuvat nivelet vähän joka suunnalla on syynä tähän ja uskokaa pois, että on hampaita kiristelty tämän vuoksi. Vaikka yritänkin pitää positiivisuutta yllä ja niellä kaiken tämän, välillä täytyy itsekin kiehahtaa oman kroppansa rajallisuuteen. Teholla työskentely auttaa taas ajattelemaan asioita siltä kantilta, että kuitenkin se oma kroppa toimii normaalisti. Mitä sitten, jos on levoton SI-nivel? Pystyn kuitenkin kävellä ja jopa käydä kuntosalilla ja harrastaa rakastamaani lajia. Niinhän sitä sanotaan, että rajoitteet ovat omassa päässä, mutta se ei päde kaikkeen. Täysin normaalisti liikkuvalla ihmisellä se voi pitää paikkansa, esimerkiksi minun kohdallani :) Olen siinä mielessä onnekas, että jos niskani ja selkäni suhteen on joitain rajoitteita (kuten esimerkiksi voimanosto) ne pystyy fysiikkatreenaamisessa kiertää hyvin, tehdä sellaista joka kropalleni sopii.
Kuva Marko Konttinen
Joka harrastuksessa on näitä HC-tyyppejä, joilla nousee hattuun. Itse en todellakaan pidä itseäni mitenkään parempana ihmisenä kuin muut. Joskus on ikävää, että tämä harrastus tuo sellaista mainetta, koska kyseessä on kroppa ja sen treenaaminen. Ei. Myös minulla on välillä rahahuolia, ongelmia terveyteni kanssa, riitoja kotona, väsy ja paha mieli ja energiat nollissa tai ajanpuutetta. Joskus ihan ketuttaa lähteä salillekin :D Samoja asioita, kuin monella muullakin. Lippu korkealle siis ihmiset :) Elämä on ikuista opiskelua. Koskaan ei saa olla kuppi täynnä minkään asian suhteen. Aina löytyy joku, joka tietää enemmän kuin sinä, on kokeneempi kuin sinä. Sitten taas jossain tilanteessa itse olet kokeneempi jollekulle toiselle ja mikäs sen hienompaa, jos osaat auttaa toisia eteenpäin. Se ei ole keltään pois.